tiistai 10. marraskuuta 2015

08.11.2015 UMT-pentunäyttely


Ensimmäinen näyttelykäynti pentujen kanssa sujui mallikkaasti, saimme mahtavia tuloksia!

Kadotetun Ajan Arvoitus PU2 KP



Kadotetun Ajan Ainokainen PN1 KP ROP


Kadotetun Kasvattajaryhmä KP ROP





sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Menneitä ja tulevia tapahtumia

Kennelpäivät vietettiin hyvässä porukassa treenaillen ja aikaa viettäen. Suuri kiitos vielä kaikille mukana olleille. Ensi vuonna sitten uudestaan!





Kesäkuussa 8.6.15 Nella ja Hippa kävivät myös luonnetesteissä. Molempien testit jäivät hylätyn puolelle. Tarkemmat osa-aluekuvaukset koirien omilla sivuilla.

Laumaamme saapui elokuussa myös luppakorvainen vahvistus cockerspanieli Secret Passion Style Of Mary tutummin Lahja. Lahjan omistaa Hanna Kotti, Espoosta.
  Lahjan kanssa kävimme jo kokeilemassa siipiämme spanieleiden taipumuskokeessa. Valitettavasti loistava alku tyssäsi vedestä noutoon. Lahja ei ollut niin kiinnostunut riistapukista, että olisi vaivautunut sitä noutamaan, kahlaaminen ja rannalla olleet sulat riitti sitä viihdyttämään. Ensi vuonna sitten uudestaan, kun ollaan edes vähän treenattu.

Tulevia tapahtumia


3.10.15 Myyn luonnetesti Keravalla

8.11.15 Pentunäyttely Helsingin messukeskuksessa

lauantai 30. toukokuuta 2015


Kaikki pennut ovat löytäneet itselleen mukavat omat ihmiset. Pennut muuttavat omiin koteihinsa 20.6.15 Alkaen. Siihen asti niitä voi tulla tapaamaan tänne minun luokseni.


sunnuntai 24. toukokuuta 2015



Alustavasti vielä yksi narttu vailla omaa kotiaan! Pennut syntyivät 2.5.15 Pentuihin voi tulla sovitustu tutustumaan kesäkuun alusta alkaen lähes minä päivänä vaan.

Ota rohkeasti yhteyttä joko puhelimitse klo:19.00 jälkeen tai sähköpostilla kadotetun@gmail.com

perjantai 1. toukokuuta 2015

Kadotetun A-pentue syntynyt 02.05.2015

Pennut syntyivät 02.05.2015 3 narttua ja 2 urosta!! Vapaana 2+2



Pentuja voi tiedustella sähköpostilla kadotetun@gmail.com
 tai puhelimitse klo:19.00 jälkeen 0400-140264



torstai 16. huhtikuuta 2015

Kenneltapaaminen elokuussa!

Kennel Kadotetun kenneltapaaminen 21.-23.8.15 Lohjalla

Mukana myös Kennel Grimoire





Paikkana treffeille on upea leirikeskus Partioniemi Lohjalla.





Tarkoituksena treenailla koirien kanssa, saunoa, nauttia olosta mukavassa seurassa.
Tapaaminen on tarkoitettu kennelin kasvateille omistajineen sekä yhteistyökumppaneille.

Mukaan viikonlopun viettoon pääsee ilmoittautumalla minulle, ja maksamalla varausmaksun (10€) tililleni. Tilitiedot ja muun ohjelman saa minulta sähköpostitse.





Lämmintä kesää odotellessa! 


 Kennel Kadotetun                                      

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Myy ultrattu tiineeksi!!

Myy on tänään 31.3.15 Ultrattu tiineeksi <3 Pentuja odotetaan syntyväksi toukokuussa viikolla 19

Pentutiedustelut sähköpostilla kadotetun@gmail.com tai puhelimitse 0400-140264 klo:19.00 jälkeen.

Yhdistelmä koiraNetissä http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI30906/12&ReknoE=FI47400/12



Nutrolin Pentu-ravintoöljy

lauantai 17. tammikuuta 2015

Pentusuunnitelmia keväälle 2015!

Myy on astutettu onnistuneesti!! Pentuja odotellaan syntyväksi toukokuussa viikolla 19

Silmäpeilaukset suoritettu 22.1.15 Molempien vanhempien silmät OK.

Urokseksi on valikoitunut upea ja avoin MULTI CH VAN DE PILLENDYK KHARON



Kävimme tutustumassa Deimokseen jo viimevuoden puolella ja ihastuin tähän avoimeen ja komeaan urokseen. Deimos koiranetissä.

Lisätietoja uroksesta voi lukea PHRENETIC BELGIANS kotisivuilta.


Emänä pentueelle oma Grimoire Kassiopeia (Myy)

Pennut kasvavat kotioloissa kaiken elämänmenon keskellä. Pentuja voi alustavasti kysellä sähköpostilla kadotetun@gmail.com